Märkä kallio liu’uttaa viileään veteen; pehmeä hiljaisuus.
Pinnan alla hiukset punoutuvat levän partaan. Vesi kantaa. Tanssijan keho elää jäähtyvän murtoveden hyhmäistä tiheyttä. Uhmakas laulu huutaa yhteyttämme veteen. Veden tuntu sukeltaa ihmisruumiin ja meren väliseen yhteyteen. Veden tuntu on kulkueteos, joka sijoittuu Kivinokan kärkeen. Sen kallioisessa luonnossa perkussiivisen musiikin pulssi, tanssi ja laulu palauttavat katsojan meren jatkuvaan liikkeeseen ja kiertokulkuun. Ihminen nähdään hauraana ja lyhytaikaisena mutta samanaikaisesti tuhovoimaisena ikiaikaisen elementin äärellä. Palkitun koreografi Ninni Perkon tuorein teos tarjoaa kokonaisvaltaisen paikan muistaa, sovittaa ja saada lohtua. Veden tuntu kutsuu yleisönsä Helsingissä sijaitsevalle Vanhankaupunginlahdelle Kivinokan historialliseen kansanpuistoon. Tanssija Kardo Shiwan ja muusikko Amanda Blomqvist saattelevat läsnäolijat kohtaamaan niin Itämeren voiman kuin ihmisen jättämän jäljen. Mirkka Nyrhisen visualisointi ammentaa Veden väen mytologiasta ja rannalle unohdetusta roskasta. Veden tunnussa jatketaan Silentopia-teoksen syväluotaavaa tutkijayhteistyötä. Työryhmää konsultoivat ekologi, FT Unni Pulliainen sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) meribiologit FT Pinja Näkki ja TkT Julia Talvitie. Suomalaisen mytologian näkökulmasta vastaa folkloristi, FM Marjut Hjelt. Vellamo, Veen emo, Meren eukko, Ruokorinta Katso tästä tietoa Itämeren tilasta. Sivuun Ensemble järjesti teoksesta neljät avoimet harjoitukset elokuussa 2023. Avoimissa harjoituksissa esitettiin teoksen rakenteilla olevia kohtauksia sekä keskusteltiin niistä yhdessä yleisön kanssa. Teoksesta sai antaa palautetta myös jälkikäteen sähköpostitse, alla muutamia lainauksia. "Meditatiivinen teos" |
OHJAUS, KOREOGRAFIA Ninni Perko
ESIINTYJÄT tanssi ja ääni- Kardo Shiwan, laulu ja perkussiot - Amanda Blomqvist AVUSTAVA ESIINTYJÄ JA KULJETUSLAULU Laura Lehtola LIIKEMATERIAALI Ninni Perko ja esiintyjät MUSIIKKI Amanda Blomqvist VISUALISOINTI Mirkka Nyrhinen TUTKIJAT Unni Pulliainen, Pinja Näkki ja Julia Talvitie KONSULTOINTI Marjut Hjelt PROMOKUVAT Uupi Tirronen, harjoituskuvat Darina Rodionova ja Sofia Suokko GRAAFINEN SUUNNITTELU Ville Tietäväinen TUOTTAJA Inari Pesonen TUOTANTO Sivuun Ensemble ry TUKIJAT Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki |